lauantai 23. helmikuuta 2008

Kielletyt sanat

Viime kesänä ehdotettiin EU-komission taholta, että joidenkin vaarallisten sanojen haku internetillä kiellettäisiin. Ehdotusta ei perusteltu tarkemmin. Mutta Ruotsin oikeusministeri sanoi tuoreeltaan, ettei ainakaan Ruotsi tule moista sensuuria hyväksymään. Nyt kuitenkin on ministeri Ask tullut toisiin ajatuksiin ja voi ajatella tuollaisen ehdotuksen hyväksymistä. EU:n mielestä "vaarallisia" sanoja ovat esim. "pommi", "kansanmurha" ja "terrorismi".

Koko esitystä voisi ajatella heikkomielisen tekemäksi, ja onhan se toki tullutkin EU:sta. Koska heiltä ei voi täyttä vaatia, niin annan omalta pieneltä osaltani apua ja lisään luetteloon muutamia sanoja joiden haku netiltä on ehdottomasti kiellettävä yleisen järjestyksen ja poliittisen moraalin säilyttämiseksi kansan syvien rivien keskuudessa.

Mm. näitä sanoja ei siis tulevaisuudessa saa laittaa hakumoottoriin:

Sosialismi
Karl Marx
Yleiset ja yhtäläiset vaalit
Vaalit
Demokratia
Monipuoluejärjestelmä
Solidaarisuus
EU-vastaisuus
Oikeusvaltio
Vähemmistöpolitiikka
Politiikka
Tasa-arvo
Työehtosopimus
Työlainsäädäntö
Palkankorotus
Työttömyys
Osingot
Köyhä
Slummi
Öljysota
Miehittäjävaltio
Palestiinalaiset
Kurdit
USA, sotahullu, presidentti

Tässä vain muutamia, kukin voi omalta osaltaan täydentää listaa. Vaarallisia sanoja on olemassa lukemattomia. Mutta siis voiko EU tulla vielä hullummaksi? Olen optimisti joten uskon että kyllä voi.

Ei kommentteja: