keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Ruotsia maahanmuuttajille

Porvarihallitus ei jätä yhtään tilaisuutta käyttämättä luodakseen maahanmuuttajiin kohdistuvaa epäluuloisuutta. Siinä hommassa kunnostautuvat erityisesti kansanpuolueen ministerit. Puoluehan on ajanut sen suuntaista politiikkaa jo kymmenen vuotta. Se on ottanut oppia Tanskan veljespuolueesta Venstresta. Tanskan "kovan linjan" tuloksia on parhaillaan nähtävissä Köpenhaminassa. Siellä poltetaan autoja ja rakennuksia.
Viimeisin hallituksen, ministerien Sabunin ja Björklundin (fp) suulla, ilmoittama kohde on maahanmuuttajille annettava ruotsinkielen opetus, sif. Sen saajille tullaan laittamaan kolmen vuoden enimmäisaika. Silloin on joko osattava ruotsia tai sitten ei. Perusteena käytetään sitä, ettei opetusta ole tarkoitettu pysyväksi elannonhankkimismuodoksi.
Näinkin tietysti voi olla. Sen sijaan ei hallitus mainitse, että sif-opettajien pätevyys on alle arvostelun. Vain joka kymmenes omaa tarvittavaa osaamista työhönsä. Eikö olisi syytä aloittaa siitä päästä ja kouluttaa päteviä opettajia sen sijaan että syyllistetään heikkoa opetusta saavat? Hallituksen mukaan oppilailta on vaadittava tuloksia oppimisessaan. Tuloksia olisi vaadittava myös ja ennen kaikkea opettajilta.
On otettava huomioon myös oppilaitten erilaiset lähtökohdat. Maahanmuuttajien joukossa on yhtäältä akateemisesti koulutettuja ja toisaalta lähes lukutaidottomia. Mutta kaikki saavat opetusta samassa ryhmässä. Opetuksen tasoa kuvaa hyvin se, että useimmat akateemisesti koulutetut eivät opi ruotsia normaalitahtiin, vaikka heillä todistetusti on sekä tottumusta että motivaatiota opiskeluun. He haluavat mahdollisimman nopeasti päästä täällä koulutustaan vastaavaan työhön. Tällaisiin seikkoihin hallitus ei kuitenkaan halua kiinnittää huomiota, vaan vaatii populistisesti "tuloksia" opetettavilta. Mutta ainoa toimenpide tehokkuuden nostamiseksi on siis opiskeluajan lyhentäminen kolmeen vuoteen! Se olisi hymyilyn aihe, jos asia ei olisi totista totta monelle jo ennestään ahdinkoon joutuneelle henkilölle.
Nyt saattaisi joku salaliittoteorioihin taipuvainen ajatella, että hallituksen politiikan tarkoituksena on luoda maahanmuuttajavastaisuutta ja siten muokata maaperää sverigedemokraateille, että nämä tulisivat ensi vaaleissa valtiopäiville ja parhaassa/pahimmassa tapauksessa antaisivat porvareille enemmistön. Mutta sellaisesta taka-ajatuksesta ei toivottavasti ole kyse. Ehkä olemme vain todistamassa pelkkää poliittista kyvyttömyyttä ja/tai välinpitämättömyyttä tarttua kiinni asian ytimeen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Höpöhöpö. Lue hallituksen esitys uudestaan.

Koulunpenkille pannaan opettajatkin. Remontti koskettaa kaikkia sfi:n osa-alueita. Oppilaita ei syyllistetä, vaan autetaan eteenpäin ja opetusta yksilöllistetään. Kolmen vuoden jälkeen ruotsin opiskelua voi jatkaa komvuxissa, jos ole vielä riittävästi oppinut.

Ruotsissa nimenomaan porvaripuolueet ovat olleet vähemmistö- ja maahanmuuttajamyönteisiä. Vasemmisto vastustanut pieniäkin myönnytyksiä. Göran Persson puhui sosiaalisturismista, kansanpuolue halusi avata heti rajat.

Södertäljessä vain moderaatit ja kansanpuolue kannattivat suomenkielistä vapaakoulua, vasemmisto vastusti viimeiseen asti. Kouluvirasto lopulta pakotti vasemmistokunnan noudattamaan kansainvälisiä vähemmistösopimuksia.

Edellisen hallituksen aikana maahanmuuttajat syrjäytettiin, nyt on luotu satojatuhansia työpaikkoja. Kolmannes kiitos hallituksen Konjunktuuri-instituutin mukaan. Maahanmuuttajien työllisyys nousee nopeimmin.